Lukiolaiset entistä uupuneempia?

Aurinko pilkistää pilviverhon takaa yhä enemmän ja pakkaset väistyvät tieltä. Kuitenkin edetessämme kohti kevättä, olen kiinnittänyt huomiota erittäin hälyttävään asiaan koulumme käytävillä. Se ei ole karkkipaperit lattialla, kuten joku voisi luulla, vaan kanssakulkijoideni stressitaso. Edes viimeviikkoinen hiihtoloma ei tuntunut auttavan kovinkaan monen univelkoihin tai koulunkäynnin aiheuttamaan ahdistukseen. Miksi näin? Eikö viikko lomaa riitä, vai onko lukio instituutiona muodostumassa jopa mahdottomuudeksi?

Lukiolaisten stressaantuneisuudesta ollaan puhuttu mediassa jonkin verran. Helsingin sanomat julkaisi uutisen koulu-uupumuudesta vuonna 2012. Tästä uutisesta on nyt viisi vuotta, ja silti mikään ei ole muuttunut. Oikeastaan koulu-uupumuksen ollaan katsottu lisääntyneen viimeisen parin vuoden aikana. Joten, missä on ongelma?

THL:n indikaattori koulu-uupumuksesta
https://www.thl.fi/fi/tutkimus-ja-asiantuntijatyo/vaestotutkimukset/kouluterveyskysely/tulokset/tulokset-aiheittain/mielenterveys
''Indikaattori ilmaisee niiden nuorten osuuden, jotka kokevat uupumusasteista väsymystä, kyynistä asennetta työhön ja opintojen merkityksen vähentymistä sekä kyvyttömyyden ja riittämättömyyden tunnetta opiskelijana.''

Jos tämä nuorten uupumuksen lisääntyminen on yhtä suuri ongelma, kuin väitetään, niin miksei asialle ole tehty mitään. Vastauksia etsiessä tulee isoja käsitteitä kuten 'ajanhallinta' ja 'stressinhallinta', mutta mistä näitä taitoja voi oppia? Tuskin kenelläkään on synnynnäinen lahja ajoittaa opiskelunsa järkevästi, tai opetella tunnistamaan stressin syitä. Muita asioita kyllä opetetaan. Meidänkin koulussamme on tällä hetkellä meneillään niin sanottu teemakurssi. Kurssillahan ei ole mitään varsinaista ideaa, muuta kuin aiheuttaa lisästressiä. Kuulostan nyt erittäin katkeralta, mutta kirjoitukseni ovat täysin subjektiivisia, joten ei ole mikään yllätys, että mielipidettäni nyt ilmaisen. Kurssin aikana, siis tulee kirjoittaa ''pidennetty essee'' valitsemastaan aineesta (esimerkiksi minun tapauksessa terveystiedosta, nuorten syrjäytymisestä). 

Kirjoitin tätä tutkielmaa lähes koko hiihtoloman. Samanaikaisesti minun tuli myös lukea äidinkielen kurssille tietokirja ja tehdä siitä muistiinpanoja tietokirjan arvostelua ja informatiivista puheenvuoroa varten. Tämähän kuulostaa täysin yksinkertaiselta parin päivän työurakalta. Ongelmanahan on se, että muu maailma ei pysähdy, kun minulla on koulutöitä tehtävänä. Pikkuhiljaa alkoi itsellenikin tulla jatkuvaa väsymystä ja yleinen uupumuksen tunne kaikkia elämän aloja kohtaan. Kavereita en halunnut/jaksanut nähdä, sillä minua yksinkertaisesti uuvutti se jatkuva tunne siitä, että jotain pitäisi tehdä. Pahin vaihe minulla kuitenkin meni aikalailla jo ohi.

Havahduin yllättäen ongelman laajuuteen eilen illalla. Lähdimme ystäväni, olkoon hänen nimensä A, kanssa kuuntelemaan Sibeliusmuseoon jousikvartettia - tämäkin oli pakollinen musiikin toiseen kurssiin liittyvä työ. Seuraavana päivänä minulla ja A:lla olisi vektorien ensimmäinen välitesti ja biologian ensimmäinen välitesti, joista molemmat vaikuttaa jollain lailla arvosanaan. A näytti erittäin uupuneelta istuessaan viereeni ja sanoi todella väsyneesti: ''Mä alan oikeest kohta itkemään.. Mä en ehi... Tai siis ei mulla oo aikaa..''. A:lla on ollut vain vajaat kaksi tuntia aikaa tehdä koulutyönsä valmiiksi. Istuimme sitten kaikki hiljaa koko bussimatkan. Minä jäin tätä kuitenkin vielä pohtimaan.

Lukion ei koskaan pitäisi olla sellainen paikka, jota oppilaat pelkäävät, sen aiheuttaman stressin vuoksi. Itsekin myönnän, että stressi laittaa ihmisen liikkeelle, mutta tämä ei ole enää sitä hyvää stressiä. Tuskin enää on normaalia, että yhtä useampi ystävistäni (ja itsekin) harkitsee vain jäävänsä kotiin aamulla, nukkuu minimissään 2,5 tunnin yöunia ja ovat tunteja tietokoneella kotona, vain koulutöiden takia. 

Ja jos aivan totta puhutaan, niin yhteiskuntamme ei tee juurikaan yhtään mitään sen eteen, että oppimisimme opiskelijoina hallitsemaan stressiä kaikilla elämämme osa-alueilla. Miksi meille annetaan pakollisia ''teemaopintoja'', muttei ole kurssia juuri näistä suurista ja tärkeistä asioista, kuten ajanhallinnasta ja stressinhallinnasta. Eikä kovinkaan moni lukiolainen halua myöskään myöntää sitä, miten uupunut todella on. Kyllähän siitä vitsaillaan aina oppilaiden kesken, että miten vähän on tullut taas nukuttua ja kuinka joku alkoi itkemään, koska ahdistaa, mutta opettajien kysyessä vointiamme vastaukset ovat vältteleviä. Miksi näin? Koska normi on se, että ''lukio on todella stressaavaa, mutta kyllä siellä pärjää, ostat kalenterin ja se siitä''. 

Ei. Asia ei mene niin. Kukaan ei oleta, että osaisin opiskelematta kertoa solujen perinnöllisyydestä tai kansainvälisistä suhteista, niin miksi ihmeessä opiskelijoilta odotetaan kykyä hallita omia tunteitaan ja mielentilojaan, jos sitä ei opeteta.

Lukio on muuttumassa opiskelijoiden mielenterveyden kannalta erittäin vihamieliseksi paikaksi. Eikä vastauksena ole ''kalenterit'' ja ''ajanhallinta'', vaan näiden asioiden käytön opettaminen. Ennen kuin tämä asia ymmärretään, ja sen eteen tehdään jotain, en valitettavasti itse näe minkäänlaista muutosta. Ja jos olet aikuinen, etkä ole vielä huolestunut, niin meidän nuorten pitäisi mennä työelämään parin vuoden päästä. Me olemme tulevaisuus. Tulevaisuus, joka näkee opiskelun ja työnteon vihollisina. Tulevaisuus, joka on kyvytön iloitsemaan saavutuksistaan, sillä aina voiton jälkeen on ollut lisää töitä tehtävänä. Onko tämä se tulevaisuus, jonka me todella haluamme? Masentuneisuutta ja sairaslomia pahimmillaan? Tämä on avunhuuto... Lukiolaiselta muille opiskelijoille, lukiolaiselta aikuisille, jotka päättää.